Joulurunoja kortteihin ja vaikka viestinä lähetettäväksi. Muista tuttujasi ihanilla joulurunoilla!
Me jotka olemme kokeneet monta joulua
tiedämme kirkkaita tähtiä on harvassa,
harvat ovat myös
kirkkaat ja onnelliset päivät.
Me jotka katsomme lastemme kasvoja
kynttilöiden loisteessa,
heidän kirkkaita silmiään,
me tiedämme kirkkaat päivät eivät lopu,
kuuset versovat, tähdet tuikkivat,
joulun sanoma ei unohdu,
se kuuluu kaikille,
kaikille.
Lassi Sinkkonen
***
Mitä kertoi mulle tonttu? Pipari tuo joulun. Kynttilä tuo joulun. Himmeli tuo joulun. Mitä muuta kertoi tonttu? Antoi ajatuksen uuden, kertoi joulun salaisuuden. Rakkaus tuo joulun. Näin kertoi tonttu.
***
Sydämeeni joulun teen
jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
Kun yhtä puhdas itse olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
Kuin harras sävel sisälläni soisi.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Vexi Salmi
***
Tunturi tähyää järven jäätä,
pakkasen parta hilisee,
salaisessa hämärässä
tonttujen kellot kilisee.
Pikkuinen kelkka,
pikkuinen käärö,
käärössä pikkuinen uni;
vielä voit painaa silmäsi kiinni,
vielä on sinistä lumi.
– Hannele Huovi
***
Timantit kauniit puissa kimmeltää.
Tonttu pieni metsää kohti askeltaa.
Hiljaa kuiskii puissa tuuli,
kauniisti sade metsää koristaa.
Alla kuusipuun tonttu pieni taivaalle katsahtaa,
tähteä kirkasta odottaa.
Siellä loistaa valo ikuinen,
takana metsän hämyisen.
Hymyillen takaa varjojen,
tonttu pieni matkustaa.
Katsoo kohti ikkunaa,
jonka kynttilä koristaa.
Joulua hän odottaa,
polkua pitkin vielä vaeltaa.
Näkee valon ihanan:
tähden toivon ja rakkauden.
Joulu jälleen luonamme on!
***
Pieni joulun lapsi,
joulu meille tuo.
Saavu joka kotiin,
saavu lasten luo.
Saavu sinne, missä
epäsopu on,
anna koteihimme
henki sovinnon.
Saavu sinne, missä
joku yksin jää.
Anna jouluilon
hänet yllättää.
Pieni joulun lapsi,
valo maailman.
Sinä meille annat
juhlan oikean.
Jukka Salminen
***
Mökit nukkuu lumiset,
nukkuu hankitanteret,
tuikkii taivaan tähtivyö –
pyhä nyt on jouluyö.
Katso: valo välkähtää,
hanget kaikki kimmeltää,
yli vuorten, metsien
käy kuin välke siipien.
Se on jouluenkeli.
Herra hänet lähetti
kanssa joululahjojen
luokse pienten lapsien.
Vaikka häll´ on kädessään
niinkuin kulkis kylvämään
ja hän kyllä kylvääkin,
mutta ihmismielihin.
Ei hän anna makeita,
eikä leikkikaluja,
niitä isä, äiti suo.
Mitä jouluenkel´ tuo?
Puhtahia aatteita,
kultaisia kuvia
Suomen lasten sydämiin,
mökkihin ja palatsiin.
Niitä hänen vakastaan
vapiseepi yli maan
niinkuin pikku tähtiä –
eikö se oo ihmettä?
Mutta yhä kummempaa
viel´ on mitä kerrotaan:
kulkiess´ sen enkelin
lapsiks muuttuu vanhatkin.
Sitä et kai ymmärrä.
Kysy sitä äidiltä!
Sitten siunaa itsesi,
nuku – saapuu enkeli.
Eino Leino
***
Suippolakki, harmaa takki,
pitkä parta, naurusuu.
Punasukka, harmaa tukka,
kasvot pyöreät kuin kuu.
Kengän kokka, pystynokka.
piipunpätkä verraton.
Housut harmaat, silmät armaat,
kenpä arvaa ken tuo on?
Tekee työtä kaiken yötä,
joulukiire hällä on.
Ei oo ukko suuren suuri,
joko arvaat, ken tuo on?
A. Hiilimies
***
Joulupuu, joulupuu,
metsän kaikkein kaunein puu!
Oksissasi häilyvissä
riiputtelet omenoita,
loistat kultatähtösissä,
kerrot metsän tarinoita.
Latvahasi ihanaan
puhkee ruusut tuoksumaan.
Joulupuu, joulupuu,
metsän kaikkein armain puu!
Lakkas alla laulut soivat,
laulat meille sadoin kielin.
Mitä oksas huminoivat,
kuuntelemme juhlamielin.
Joulupuu, joulupuu,
muistos mieleen painauu.
Joulupuu, joulupuu,
metsän kaikkein kallein puu!
Kirkkaat kynttiläs kun palaa
valaisten ja lämmitellen,
kyynel nousee silmään salaa –
kenpä seisois värjötellen?
Tuotpa mieleen taivaan maat,
hyväks sydämemme saat.
Immi Hellen
***
Kaikki kunnia äideille …
… jotka ovat kituuttaneet
ja säästäneet ja ostaneet
ja jahdanneet erikoistarjouksia,
jotka ovat leiponeet
ja keittäneet ja jauhaneet,
jotka ovat kaivaneet ullakon kätköistä
joulukoristelaatikon,
jotka ovat kiipeilleet ripustamassa koristeita,
jotka ovat yötämyöten tehneet
salaisia valmistelujaan,
jotka ovat ostaneet ja kirjoittaneet
kaikki joulukortit ja lähettäneet ne ajoissa,
jotka ovat ommelleet Marialle kuusijuhlamekon,
jotka ovat väittäneet tontun maistaneen
riisipuuroa (ei kissan),
jotka penkovat takuutodisteen
ryppyisestä käärepaperikasasta,
jotka saavat lapset vuoteeseen,
jotka herättävät heidät ajoissa joulukirkkoon,
jotka valmistavat meille joulun.
Pam Brown
***
Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista,
onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.
Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
Ja jossakin ajatusten keskellä
nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.
Mika Waltari
***
Tule, jouluni, niinkuin ennen
tulit lapsuusleikkini majoihin.
Olet muuttunut vuotten mennen.
Vai minäkö muuttunut, vavahdin.
Toit silloin lahjana mulle
pyhän joulurauhan ja siunauksen.
Vai eikö voi avata sulle
sydänovea arkinen ihminen?
Oli lapsuusjouluni
syvä jumalanpelko ja hiljaisuus.
Nyt joulumarkkinat kyllä
ja joulukadut ja sieluttomuus.
Tule, jouluni, niinkuin ennen.
Tuo tullessas tuike taivainen.
Olen muuttunut vuotten mennen.
Sydän kuitenkin kaipaava ihmisen.
Hilja Aaltonen
***
Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yössä.
Kansa kartanon hiljaisen
nukkuu jo, uupunut työssä.
Verkkaan vaeltaa kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ometan ukselle vaiti jää
harmaana hankea vasten,
kuuta taivaalla tirkistää
tuttuna vanhain ja lasten,
katsoo muuria hongiston
takana nukkuvan kartanon,
pohtien iäti uutta
ongelman salaisuutta.
Kouransa partaan ja tukkaan vie,
puistaa päätä ja hilkkaa –
”ei, tämä pulmista vaikein lie,
ei, tämä järkeä pilkkaa” –
heittää, niin kuin jo kiire ois,
moiset pulmat ja mietteet pois,
lähtee toimeen ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat tutkii hän peljäten
lukkojen auki jäävän –
lehmät lehdoista uneksien
torkkuvat oljilla läävän.
Ruuna myös unen heinää syö,
suitset ja siimat ei selkään lyö:
seimeensä saa se tuohon
tuoreen ja tuoksuvan ruohon.
Lampaat ja vuonat karsinaan
makuulle jättää ukko.
Kanatkin nukkuvat orsillaan,
ylinnä ylpeä kukko.
Koppiinsa Vahti vainun saa,
nousee ja häntää heiluttaa,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Pirttiin puikkii hän nähdäkseen
isäntäväkensä oivan,
tietäen heidän siunanneen
tonttunsa työn ja hoivan;
sitten hiipii hän lasten luo
nähdäkseen vesat hennot nuo;
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se onni on suuri.
Halki sukujen vaihtuvain
seuras hän ihmeellistä
näkyä pienten nukkujain –
mistä he saapuivat, mistä?
Polvi varttui ja ahkeroi,
vanheni, lähti – mut minne, oi?
Ongelma eessä on jälleen,
selvittämättä tälleen.
Viimein jää ladon parveen hän,
siellä hän vartoo kesää
tuoksussa heinän lämpimän
lähellä pääskysen pesää:
vaikka pääsky nyt poissa on,
kukkiin noustessa nurmikon
saapuu se tänne varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin se laulaa ja tirskuttaa
matkamuistoja tieltä,
mutta ei tunne ongelmaa,
näin joka vaivaa mieltä.
Seinän raosta paistaa kuu
vanhuksen rintaan heijastuu,
kuunsäde kimaltaa partaan
tontun miettivän, hartaan.
Vaiti metsä on lintuineen,
luonnon mahlat on jäässä,
koski vain ihan hiljalleen
pauhaa matkojen päässä.
Tonttu lumoissa kuutamon
kuulevinaan ajan virtaa on,
miettii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yöhön,
kansa kartanon hiljaisen
nukkuu aamuun ja työhön.
Verkkaan laskee jo kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Viktor Rydberg
***
Lumen alle peittyy maa,
kun käymme kohti juhlan aikaa.
Pian arki taakse jäädä saa,
sillä ilmassa leijuu jo joulun taikaa.
Kajossa kynttilöiden,
tehkäämme tunnelmaan retki.
Keskelle kuulaiden talviöiden,
saapuu vihdoin aattoilta – odotettu hetki.
Ei vielä leivon suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syöksy kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii hangen alla.
Eino Leino
***
Joulu muutosten maailmassa
Me jotka olemme kokeneet monta joulua
tiedämme: kirkkaita tähtiä on harvassa,
harvat ovat myös
kirkkaat ja onnelliset päivät.
Lassi Sinkkonen
***
Joulu näyttää tähtöseltä
Joulu näyttää kynttilältä
Joulu tuoksuu vihreältä tai
punaiselta tai ruskealta.
Sillä joulukuusi on vihreä ja
kuusen oksan kätkössä
on piparipossun seurana
kirkkaanpunainen omena.
Kaarina Helakisa
***
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin jälleen valokseni
tähtien hehkun himmenneen.
Jossain tiedän tähden vielä
säteilevän pimeyteen.
Tahtoisin löytää joulun valon
voimaksi sielun väsyneen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin kuulla jälleen soivan
enkelilaulun vaienneen.
Jossain tiedän laulun tuovan
taivaan tänne turhuuteen.
Tahtoisin löytää joulun rauhan
voimaksi aikaan kiireiseen.
Keskellä arjen uurastuksen
joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin löytää lohdukseni
lapsuuden joulun kadonneen.
Jossain tiedän muistojen
vievän onneen hiljaiseen.
Tahtoisin löytää joulun lahjan
voimaksi kaikkeen mitä teen.
***
Lumiset näreet kuin pienet tontut
vaeltaa valkeissa vaipoissaan
hämyssä sinisen jouluaamun
metsien kirkkoon korkeaan.
Hiljaisuus siellä urkuja soittaa
puitten humina virsinä soi
lumien kristallikynttilät loistaa
akkunat kultaa aamunkoi.
Kattona kirkon on sininen taivas
ikuiset hongat on pilarejaan
purppuraviitassa aurinko astuu
alttarille sen messuamaan.
Alttarina on luminen vaara
hartaana seisoo maa ja puu
lävitse valkeain hahtuvain hiljaa
metsässä aam kirkastuu.
Lauri Pohjanpää
***
Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.
On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.
Kaarlo Sarkia (1902 – 1945)
***
Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikkein kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.
On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
Jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
Kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.
Miten hartaana pirtissä juhlavirren kajaa
Sävel valtava: ”Enkeli taivaan lausui näin…”
Ja kuuntele, kuuntele, vaari kohollapäin
Nyt lukee: ”…Koska he eivät saaneet majaa,
He menivät talliin härkien, lammasten luo…”
Miten liikuttuukaan lapsen sydäntä tuo:
Härät, lampaatkin rakasti hyvää Vapahtajaa.
Siks navetan, tallinkin asujat kunniaks joulun
tänä iltana leipää, herkkua suurta, saa.
Mut huomio – pukki jo ovella kolkuttaa,
Lapinmaasta se tullut on, takaa Tornion, Oulun.
Miten kummasti toiveet salaiset pukki ties!
Hymyhuulien onneensa vaipuu pikkumies
Ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta koulun.
Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan,
On hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
Valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
Satu tosi ja riemukas, syntymä Vapahtajan,
Ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
Hyvä tahto ja havinta taivaisten siipien –
Miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?
Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
Käyn takaisin elämän sumean, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsensilmäni lien,
Sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitseläikkyvän
Ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
Teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.
Kaarlo Sarkia
***
Oli muuan Jooseppi Kirvesmies
oli siellä missä me muutkin,
jäi hältä vaimo ja kotilies,
ja vieri viikot ja kuutkin.
Hän harvoin kirjoitti Marjalleen
ja harvoin kirjeitä saikin,
mut jouluaaton kun ehtooseen
tuli säästi joukkomme harvenneen,
niin kuulla saimme me kaikin:
On poika syntynyt Joosepille
ja Marjatalle, ja Marjatalle !
Se syntyi mustimman orren alle,
on tuskin peitettä sille.
Me kaikki hengessä polvistuimme
ja lapsen vierelle kumarruimme
ja siunauksen luimme.
Ja monta paimenta parrakasta
lumessa valvoi ja vartioi,
ja vartioi sitä pientä lasta
petojen saaliiksi joutumasta –
maa, taivas kiitosta soi.
Ja Suomen korpien yllä hohti
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä kohti,
ja meidät kaikki se kotiin johti,
se tähti suurempi muita.
Yrjö Jylhä
***
Taas kaikki kauniit muistot
mun tulee mielehen:
lumivalkeat pellot, puistot
ja juhla Jeesuksen.
Ani aikaisin puku parhain
mun ylleni puettiin.
Oli kirkossa oltu varhain,
nyt sanaa luettiin.
Nyt kuului äidin ääni
niin hartain paatoksin.
Hänen olkaansa nojasin pääni
ja hiljaa kuuntelin.
Mitä ymmärsin, sit’ en tiedä,
pyhätunnelman muistan vain.
Sitä milloinkaan ei viedä,
ei ryöstetä sielustain.
Taas kaikki kauniit muistot
mun tulee mielehen:
lumivalkeat pellot, puistot
ja juhla Jeesuksen.
Viljo Kojo
***
Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli.
Hän tavoitti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken,
hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti.
Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän,
pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat.
”Näinkö se käykin, mietti Muumipeikko,
ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta päin!”
Tove Jansson
***
Jouluruno
Kauniita muistovärssyjä